Kirjoittanut Raimo Vihonen
Linnanpellolla oli kolme yleistä saunaa. Tosin tiukkaa tulkintaa käyttävät sanovat, ettei siellä ollut kuin yksi: Tuomaisen sauna. Saunan omistivat Tuomaisen veljekset. Sauna oli Pohjolankadun ja Oksasenkujan kulmassa, pihan puolella. Täytyy selventää tiukkaa tulkintaa sillä, että tässä tarkoitetaan niitä saunoja, joissa Linnanpellon asukkaat saunoivat. Kaksi muuta saunaa olivat Valentinin ja Sihvolan saunat. Ne olivat perus-Linnanpellon ulkopuolella Asemarinteellä, siis Juhani Ahon kadun oikealla puolella kaupungista katsoen.
Tuomaisen saunassa oli naisten ja miesten puoli. Molemmilla puolilla oli yhteinen saunottaja, joka pesi haluavat maksusta. Miehiä oli pestävissä enemmän kuin naisia. Saunottaja liikkui pienestä matalasta ovesta lauteiden alla vuoroin kummallakin puolella. Tuomaisella oli sääntönä, että lapset saivat kouluikään saakka kulkea tuosta pienestä ovesta pestäväksi isän tai äidin puolelle. Minä, jolla isää ei ollut, koska isä oli kuollut ollessani kuusivuotias, sain käydä naisten puolella äitini pestävänä siihen saakka, kunnes eräs isotissinen nainen nosti siitä metakan. Saatoin olla silloin kahdeksanvuotias tai vähän vanhempi.
Saunamaksu maksettiin pienestä luukusta. Samanlaiset luukut olivat naisten ja miesten puolelle pukuhuoneisiin, niistä myytiin limonadia ja kotikaljaa. Kylttiin oli kirjoitettu hinnat. Limonadin hintaa en muista, mutta kotikalja maksoi kymmenen penniä lasi. Tuomaisen saunalla oli tarjolla Talstin eli Dahlströmin sitruunasoodaa eli sittistä ja Ranisen eli RanininValenciaa, Pommacia sekä Portteria.
Tuomaisen saunassa ei käynyt humalaisia, kun veljekset olivat helluntailaisia. Sunnuntaiaamuisin siellä pidettiin pyhäkoulua. Pyhäkoulussa laulettiin usein Mustasta Saarasta. ”Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään. Näin lauloi kerran Musta Saara, pien’ neekerlapsi riemuissaan.” Tämä hengellinen laulu on jäänyt mieleeni, koska sen kaikki kymmenen säkeistöä piti osata ulkoa. (Hengellisiä lauluja numero 185 L.S.)
Valentinin sauna oli Juhani Ahon kadun ja Välikadun kulmassa (nykyisin Linnanpellonkatu). Valentinin saunan pukuhuone vastasi Tuomaisen saunan pukuhuonetta. Ero oli penkeissä. Tuomaisen pukuhuone oli pitkä ja kapea, sinne ei mahtunut kuin kaksi penkkiä seinustoille. Valentinilla keskellä oli pitkät kahteen suuntaan olevat penkit ja istuinten takana vaateripustimet, joita erotti katiskaverkosta tehty aita. ”Aita on pitkäkyntisiä varten”, sanoi Valentinin Veikko. Valentinin pukuhuoneessa oli neljä penkkiä, ja pukuhuone oli isompi kuin Tuomaisen sauna.
Molemmissa sanoissa sai kipakat löylyt. Sen takasivat mittavat kiukaat, jotka lämmitettiin metrisillä koivuhaloilla kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina. Löylynlyöntitavoissa näissä saunoissa oli eroja. Tuomaisella löylyvesi laskettiin hanasta suoraan kiukaalle. Valentinissa se heitettiin kauhalla. Joskus sattui niin, että hana jäi auki, löylyä tuli liikaa ja piti kutsua Tuomaisen veljeksistä toinen haalarit päällä sulkemaan hana. Kuulin kerran saunottajan huutavan naisten puolella: ”Akat ne vielä kerran tappavat ihtesä nuihin teknisten kuukuuksiin takija.”
Neljäkymmentä ja viisikymmentä luvun puoliväliin vakiosaunani oli Tuomaisen sauna. Kun rupesin käymään Valentinin saunassa, oli jo nuorukainen. Tapaus, joka johti saunan vaihtoon, oli seuraavanlainen: Tuomaisen saunan yläkertaan johtivat betoniset rappuset. Talsitin auto oli limpparia tuodessaan peruuttanut putkikaiteen alatuen poikki. Ylimmäisten tukien varassa oleva käyrä putki antoi sen verran periksi, että kun sitä liikutti, putken sisällä olevat kivet helisivät. Oli tapana saunasta tullessa helistää putkea. Eräällä kerralla helistettiin niin kovaa, että putki katkesi. Ei me Vesan kanssa enää uskallettu mennä Tuomaisen saunaan, vaan jouduimme vaihtamaan Valentinin saunalle.
Kolmas Linnanpellon saunoista oli Lönnrotinkadun ja Melankadun kulmassa oleva Sihvolan sauna. Sen omisti sokea Sihvola. Hänellä oli samassa talossa harjansitomo, jossa työskenteli useita näkövammaisia. Luulen, ettei hän ollut täysin näkökyvytön, koska hän vastaan tullessaan sanoi: ”Hyvää päivää, pojat” ja sanoi niin, vaikka tulin yksinkin vastaan. Kuljin Männistön kouluun Lönnrotinkatua. Tästä saunasta minulla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia, koska en muista siellä saunoneeni.
Saunaan lähtiessä piti olla mukana pyyhe, saippuakotelo, saunaharja ja tietysti puhdas paita ja housut. Varusteet käärittiin tiukaksi nyytiksi Savo-lehteen. Lehden piti olla meidän taloudessa edelliseltä viikolta, koska äitini luki lehdet sunnuntaisin tarkemmin, arkiaamuisin lehteä jouti vain vilkaisemaan. Saunavastat, jotka oli tehty kesällä, heinäkuun ensimmäisellä viikolla, ja kuivattu vintillä pimeässä, otettiin saunaan mukaan. Vastat piti tuoda takaisin kotiin, niitä käytettiin leivinuunin luutimiseen kahden kylpykerran jälkeen. Äiti leipoi leipää kahden viikon välein.
Lapsuuden saunareissut Tuomaisen saunalle palaavat kultaisina mieleen tätä kirjoittaessani. Ensimmäiset pihlajat saivat lehtensä Oksasenkujan varrella sokeainkoulun aidan suojassa, siinä kasvoi tiheä pihlajapusikko. Sitä, juuri siitä, taittoivat Linnapellon miehet kesän ensimmäiset saunavastansa. Pihlajavastan tuoksu tuntui jo saunan eteiseen astuttaessa.
Suljen silmäni, olen kuulevinani sodan käyneiden miesten kertomuksia rintamalta…