Kirjoittaja Riitta Myöhänen
Milloin Suomi syntyi? Suomen syntymäpäivä ei 100 vuotta sitten ollut itsestään selvä päivä. Varmaa tietoa ei ole ajan sanomalehdissäkään. Vasta myöhempi aika sai päätetyksi, mitä syntymätodistukseen merkitään.
Mistä sitten vuonna 1917 syksyn lehdistä luettiin, jos ei Suomen itsenäistymisestä? Savon Sanomista savolaiset saivat lukea pikku-uutisina, miten maailmansota myllersi Eurooppaa ja Venäjällä oli tapahtunut vallankumous. Keisarikuntaa ei enää ollut eikä Suomella suuriruhtinasta.
Arkielämään kuuluivat lehden ilmoitukset, joissa tarjottiin savolaisille ostettavaksi suolaa, silakoita, kihla- ja vihkisormuksia. Jäkälää ilmoitti SOK ostavansa rajattomasti eläinten ravinnoksi, niin että arvokkaampi ravinto jäisi ihmisille. Maassa oli todellinen nälänhätä, jota varten Ruotsinkin lehdistö vetosi omiin kansalaisiinsa, jotta nämä antaisivat kärsivälle naapurille apuaan.
Kaiken lisäksi valtiota muodostava Suomen kansa oli jakaantumassa kahtia. Vain muutaman viikon päässä odotti sisällissota, jota enteilivät eri puolilta maata tulleet uutiset asehankinnoista ja levottomuuksista. Venäläinen sotaväki viipyi Suomessa, jääkärit olivat opissa Saksassa.
Yhteistä keisaria ei Suomella ja Venäjällä siis enää ollut, ja Venäjällä käytiin ankaraa valtataistelua. Tässä tilanteessa suomalaiset alkoivat itse käyttää valtaa maassaan, ja tämän vallan käyttäjäksi asettui eduskunta valtiopäivineen. Jo marraskuun 16. päivää esim. Savon Sanomat nimittääkin uuden, vapaan Suomen ensimmäiseksi aamuksi..
Kuudes joulukuuta 1917 eduskunta antoi sitten julistuksen Suomen kansalle. Julistuksen mukaan Suomi on tästä lähtien oleva itsenäinen, riippumaton tasavalta. Yhden palstan uutinen vaikkapa Savon Sanomissa seitsemäntenä joulukuuta 1917 kertoi edellisen päivän tapahtumista: Helsingissä senaatti ja eduskunta olivat julistaneet, että maa oli itsenäinen – itsenäinen Suomi on syntynyt. ”Vähitellen ja ilman suurta melua”, kuten Savon Sanomat kirjoitti. Vielä ei juhlittu – oli syytä varovaisuuteen, sillä syntymä oli myös muiden valtioiden tunnustettava todeksi. Ennen kaikkea oli saatava Venäjän myöntymys.
Eri lähetystöt matkasivat naapuriin tunnustelemaan. Vasta aivan vuoden 1917 lopputunteina virallinen tunnustus vihdoin saatiin. Sitä ennen oli senaatin valtuuskunta Pietarissa Smolnan vastaanottohuoneessa kirjaimellisesti jonottanut tunnustuspaperiin allekirjoituksia.
Pian tämän jälkeen tunnustivat monet muutkin valtiot suvereenin Suomen syntyneen. Nyt syntymäpäiväjuhlatkin järjestettiin, tietysti Helsingissä. Tammikuun 14. päivän juhlista Kansallisteatterissa Savon Sanomat kertoi, miten juhlapaikka oli koristettu Suomen punakeltaisin värein, orkesteri soitti Finlandiaa ja paikalla oli ulkovaltojenkin edustajia, ei kuitenkaan venäläisiä.
Miksi punakeltaisin värein? Miksi ei sinistä ja valkoista? Sininen ja valkoinen eivät todellakaan olleet Suomen virallisia värejä. Lipputilannekin oli aluksi sekava. Yleisimmin käytössä oli punakeltainen leijonalippu. Vasta toukokuussa 1918 siniristilipusta tuli virallinen lippumme.
Vaakunaan sai leijona jäädä – vaikka tämä vaakuna onkin perua ruotsalaisen kuninkaan hautamuistomerkistä. Suomalaiseen tapaan vaakunastakin kiisteltiin. Ehdotuksia vaakunaeläimeksi oli muitakin kuin perinteinen leijona – ehdotettiin esim. hirveä ja oravaa. Välillä leijonalta haluttiin poistaa monarkian tunnus eli kruunu. Kruununsa vaakunaleijona on kuitenkin saanut pitää – ja sen sotaisuudestakaan ei ole meteliä pidetty.
Miten piti järjestää Suomen ylin valtionhallinto, kun vanha oli haihtunut taivaan tuuliin? Kuka keisariksi keisarin paikalle? Vastakkain joutuivat tasavaltalaiset ja monarkistit. Kuopion lehdistä tasavaltaa kannatti Savon Sanomat ja kuninkuutta Savo-lehti. ”Turha salata sitä, että mielemme on raskas”, huokaili Savon Sanomien toimittaja, kun Hessenin prinssi Friedrich Karlilta oli saatu myöntävä vastaus suomalaisten kosintaan. Savo taas muistutti, miten monarkiasta oli meilläkin vuosisataiset kokemukset, hyvät jos huonotkin. Mullistusten Euroopassa oli tasavaltalaisuudesta toistaiseksi vain ikäviä ja järkyttäviä kokemuksia. Ensin näytti tasavalloissa menevän hyvin, mutta sitten saivat väärät ainekset vallan, lehti muistutti.
Friedrich Karlin lisäksi oli kuninkaaksi ainakin kolme muuta ehdokasta, jotka kuitenkin jäivät valinnasta sivuun. Ei Friedrich Karlkaan koskaan Suomeen asti saapunut, vaikka oli jo myöntymyksensä antanut. Maailman tilanne viivytti tuloa – ja aika ajoi monarkian ohi. Joulukuussa 1918 ehdokas ilmoitti kiittävänsä kunniasta ja muistavansa Suomen kansaa lämpimästi ym. ym. mutta samalla – vallitsevien eurooppalaisten olojen vuoksi – luopuvansa kruunusta. Tasavaltalaisuus siis voitti, ja niinpä Suomea johtivat ensin valtionhoitajat ja sittemmin presidentit, ensimmäisenä Kaarlo Juho Ståhlberg.
Liput, vaakunat tai kuninkaat lienevät olleet suomalaisten ongelmista pienimpiä vuoden 1918 aikaan, vaikka valtiolliset symbolit tärkeitä ovatkin. Kauhein koettelemus oli ensimmäistä itsenäistä vuottaan aloittelevalle Suomelle sisällissota, josta jo valtion syntymän aikaan oli enteitä. Kansa jakaantui kahtia, suomalaiset kävivät ase kädessä toisiaan vastaan. Välirikko ei päättynyt, vaikka varsinaiset taistelut muutamassa kuukaudessa päättyivätkin. Vuoden 1918 haavat eivät umpeutuneet vuosiin eivätkä vuosikymmeniinkään.
Tässä tilanteessa osalle kansaa oli eräänlainen Suomen syntymäpäivä toukokuun 16. päivä. Tuona päivänä 1918 marssi kenraali Mannerheim Helsinkiin valkoisen armeijan kärjessä. Voittanut puoli alkoi pian ohjata toukokuista armeijan juhlapäivää itsenäisyyspäivän luonteiseksi. Hävinneille päivä merkitsi muistutusta katkerasta tappiosta.
Milloin siis piti viettää Suomen juhlapäivää? Minä päivänä mahdollisimman monet suomalaiset voisivat juhlia syntymää? Kun ei sopua ollut, ei ollut vuonna 1918 juhliakaan.
Vihdoin – marraskuussa 1919 – valtioneuvosto päätti, että joulukuun 6:s on Suomen virallinen syntymäpäivä. Valtion ikää alettiin laskea vuodesta 1917 alkaen. Ohjeeksi annettiin järjestää jumalanpalveluksia ja paraateja. Valtion virkamiehillä ja koululaisilla olisi vapaata, ja julkiset laitokset liputtaisivat. Presidentinlinnassa olisi vastaanotto hallitukselle, korkeimmille virkamiehille ja ulkomaiden lähettiläille.
Ensimmäistä itsenäisyyspäivää juhlittiin Kuopiossakin. Oli jumalanpalvelus ja paraati, oli juhla kaupungintalolla ja illalla teatterissa. Juhliin myytin kahden markan lippuja Minna Canthin lankakaupassa. Lipputuloista osa meni sotilaiden joululahjarahastoon.
Savo-lehti muisteli, miten ”ummelleen kaksi vuotta sitten Suomen kansa oli elänyt suurten historiallisten tapausten pyörteissä”. Nyt vuoden 1918 vararikon selvittely oli vielä menossa, lehti kirjoitti ja totesi: ”Itsenäinen Suomi seisoo nyt epämääräisen hajamielisenä, hieman masentuneena tulevaisuutensa edessä. Nykyisen sukupolven tehtävänä on poistaa hajamielisyys, saavuttaa varmuus, löytää rohkaisevat syyt.” Mitä kirjoittaja mahtoi tarkoittaa hajamielisellä Suomella? Ehkäpä hajanaista… Yhtään valokuvaa itsenäisyyden ensimmäisestä juhlinnasta ei lehdessä ollut. Ylipäänsäkin lehden harvat kuvat olivat jostain ulkomailta.
Vuoden kuluttua eli 1920 juhla oli jo vakiintunut joulukuun kuudenteen. Kuopiolaiset juhlivat sekä kaupungintalolla että illalla Seurahuoneella. Liikkeet suljettiin klo 12, ja talonomistajat huolehtivat liputuksesta. Huoneistoissa oli juhlavalaistus.
Harmejakin oli tiedossa – juhlinnan tuiskeessa saattoi kuopiolaisten kahvihammasta alkaa pakottaa. Uutisten mukaan Kuopio oli jäämässä kahvittomaksi. Kuopiolaiset olisivat saaneet säännöstellyn osansa Suomeen tuodusta kahvierästä, mutta kaikki olikin jo ehditty myydä muuanne maahan. Kahvintuskaan tarjottiin helpotukseksi Riga-sikuria, joka säästäisi kahvin käyttöä. ”Siihen kun totutte, ette voi olla enää ilman”, mainos lupaili.
Ehkä kuopiolaiset olivat vuonna 1919 vielä arvokkaisiin juhliin tottumattomia, sillä Savon toimittaja katsoi tarpeelliseksi moittia paraatia seuranneen yleisön käytöstä. Kaikki eivät Maamme-laulun aikana paljastaneet päätään – ehkä poliittisistakin syistä, toimittaja pohti. Eikä siinä vielä kaikki: vaikka joillakin oli siniristilippu rinnassa, nämä silti ”keskustelivat ja nauraa räkättivät paraatin aikana harakkain tavoin”. Naisia oli tietysti joukossa, toimittaja kirjoitti.
Eri vuosien itsenäissyyjuhlista uutisoitiin hyvin samaan tapaan. Juhlat ovat aina arvokkaita, hartaita ja mieltä kohottavia, ja niitä vietettiin asianmukaisin juhlallisin menoin.
Kun oli tultu kymmenvuotispäivään eli vuoteen 1927, oli itsenäisyyspäivä jo kaikilla vapaapäivä. Juhlinta oli entistäkin näyttävämpää, kun Suomen kansa juhli kalleintaan, Savo-lehti luonnehti. Kuopion torille rakennettiin obeliskin muotoinen patsas, jonka huipulla liehui Suomen lippu ja jota koristivat roihutulet.
Pääkaupungista kerrottiin, että Suomen siniristilippuja oli myyty tuhansittain. Väkeä oli itsenäisyyspäivänä liikkeellä valtavat joukot. Pääkaupungin juhlinnasta oli Savossa parin päivän päästä kuvakin. Kuopiolaisten juhlauutiset ovat sen sijaan edelleen kuvattomia. Missä ovat kuopiolaisten kamerat? Mutta mitä siitä, kun ilmoitus kertoi että kahvia oli jo saatavissa useita eri laatuja. Sitä paitsi Suomi oli voittanut Ruotsin loistavasti 18 – 4 miesten painottelussa!
”Seuraavaa täyttä vuosikymmentä kaksikymmenvuotias Suomi juhlii entistä yksimielisempänä”, Savo-lehti kirjoitti vuoden 1937 juhlan aikaan. Entistä suurempi osa kansaa – nyt myös työväki – oli juhlinnassa mukana. Jälleen juhlittiin arvokkaasti, tosin Helsingin sotilasparaati jouduttiin peruuttamaan lumipyryn vuoksi, Suurtoria kun ei ehditty aurata ajoissa paraatille. Eduskuntatalossa, messuhallissa ja eri taidelaitoksissa järjestettiin juhlia, ja illalla pääkaupunkilaiset ihailivat ilotulitusta.
Maailmansota myllersi pian Euroopassa, ja marraskuun lopussa 1939 Suomi oli sodassa mukana, kun Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen. Itsenäisyyden juhlavalmistelujen sijalla olivat kotirintaman arkiset työt: kudottiin sukkia ja kintaita, ommeltiin paitoja ja housuja. Lumppuja kerättiin kankaita varten, ja sanomalehdistä saatiin lämmikettä takkien vuorien sisään.
Koulut lopettivat toimintansa. Koulujen ja kirkkojen ovet avattiin siirtoväelle. Edeltävien vuosikymmenten urheilusaavutusten huipentumaksi Suomeen olisi saatu seuraavaksi vuodeksi olympiakisat. Stadionkin olisi jo valmiina. Nyt kisat jouduttiin peruuttamaan. Itsenäisyyden juhlinnasta ei näy lehdissä uutisia, vain jumalanpalveluksia järjestettiin joulukuun kuudenneksi.
Vuoden kuluttua Suomella oli hengähdystauko, ja vuonna 1940 joulukuun kuudetta vietettiin jälleen. Sodan tuntu oli silti ilmeinen, uutisoitiin maanpuolustusjuhlista ja itsenäisyysjuhliin kutsuttiin mukaan erityisesti kaatuneiden omaisia ja invalideja.
Kuopiossa oli peräti kolme eri juhlaa: kaupungintalolla, työväentalolla ja raittiustalolla. Kaikki juhlat olivat tupaten täynnä väkeä samoin kuin maakunnan eri pitäjien juhlat. Ilmapiiristä Savon toimittaja kirjoitti: ”Yhteenkuuluvuus, aseveljeys ja luottamus tulevaisuuteen olivat maamme 23. itsenäisyysjuhlien tunnuksena. ”
Kului vajaa vuosi – ja syksyllä 1941 jatkosota oli käynnissä. Itsenäisyyspäivän alla mielialat olivat korkealla. Rintamalla oli menestytty. Edellisessä rauhassa menetetyt alueet oli liitetty takaisin Suomeen ja Hankokin saatiin takaisin. ”Suomi nousee rakentamaan”, oli vuoden 1941 itsenäisyysjuhlan tunnus. Varjon juhlaan loi Englanti julistaessaan sekin sodan Suomelle. Juhlintaa liittyi myös surua, sillä samaan aikaan vietettiin useita sankarihautajaisia. Savo julkaisi uutiskuvan valtakunnallisesta juhlasta Helsingin Messuhallista. Halli oli ääriään myöten täynnä, ja etualalla valokuvassa juhlapaikkaa komisti kaksi panssarivaunua.
Seuraavat vuodet olivat sotavuosia, mutta itsenäisyysjuhlia ei lyöty laimin. Arvokkaita juhliavietettiin jälleen koko maassa. Juhlapuheissa toivottiin, että kärsimykset vievät voittoon ja avaavat portit suureen, turvattuun tulevaisuuteen.
Lehtien etusivut tosin täyttyivät muun maailman sotauutisista, ja vain pieni osa jutuista käsitteli omaa sotaamme. Kun siitä uutisoitiin, oli sanavalinta ronskia – ryssä sai mitä ansaitsee. Realismia osoitti Savo-lehti, kun totesi viidennen peräkkäisen taisteluvuoden itsenäisyyspäivän kirjoituksessaan: ”Suurvaltojen kamppailut kehittyvät päivä päivältä yhä valtaisampaan raivoon ja pienten kansojen kohtalosta lyödään arpaa neuvospöytien ääressä.” Juhlaan hengessä kuitenkin muistutettiin, ettei mikään kansa taistellut oikeamman asian puolesta kuin Suomen kansa.
Arkiset ongelmat olivat näkyvissä, kun Savo julkaisi seikkaperäisen opastuksen, miten miesten kuluneita paitoja voi paikata ja miten säästettiin sukkia kulumasta puhki puukengissä. Kansaa kannustettiin talkootöihin iskulausein ”Halkoilu on parasta ulkoilua”.
Sotavuosien jälkeen juhlaa vietettiin edelleen arvokkain muodoin ja kohottavin tilaisuuksin kaikkialla maassa, kuten lehdet kertoivat. Sankarihaudoilla käynnistä tuli tärkeä osa juhlintaa. Puheissa oli myös uusia korostuksia, kuten Kuopiossa: ”Pienen kansan vapauden turvaa vain rauhaa rakentava työ.” Presidentti Kekkonen puolestaan muistutti, että rauhantyö on osa nuorison isänmaallisuutta.
1950-luvulta alkaen presidentinlinnan juhlinta korostuu. Vieraita linnassa oli pian parituhatta. Presidentit vaihtuivat, ja juhlien muodot sovellettiin kulloisenkin tilanteen mukaan. Aina ei presidentti kätellyt kaikkia vieraita, aina ei tanssittu tai juhlat jouduttiin joskus peruuttamaan, joskaan ei valtiollisista syistä.
Koko kansa on päässyt linnan juhlinnasta osalliseksi television myötä 1960-luvulta alkaen. Linnan juhlista oli jo pari tuntia ohjelmaa suorana lähetyksenä koko kansalle. Jos ei joka talossa ollut vielä töllötintä, kokoonnuttiin naapuriin juhlaa katsomaan. Kuudes joulukuuta olivatkin tuvat täynnä linnan juhlien seuraajia.
Ja nyt: suuri näytös on jälleen tulossa… Mistä kaikki alkoikaan – 6.12.1917?
Suomen syntymästä varovaisesti ymmällään Savon Sanomien toimittaja kirjoitti 100 vuotta sitten : ”Tuleva historia saa ratkaista osasiko Suomi käyttää hetket irtautumiseensa – samoin kuin senkin, oliko eroamisen muoto oikein valittu.”
Lähteinä Kuopion tapahtumista mm. Savo, Savon Sanomat
