Kirjoittaja Leena Rapp
Vanhat kuopiolaiset tuntevat Kuopion vanhan hautausmaan vieressä, nykyisten Suokadun, Mäkikadun ja Hatsalankadun, välissä olevan alueen Seilasenmäkenä. Nimi Seilanen esiintyy tänä päivänä enää As.Oy. Seilasenmäessä ja hautakivessä Kuopion isolla hautausmaalla. Sukunimenä Seilanen sammui tätini Aune Seilasen kuollessa 1983. Kuopion luterilaisen maaseurakunnan rippikirjasta löytyy merkintä Sjöman Robert Seilasesta, joka syntyi 15.4. 1838. Vanhemmiksi on merkitty Herr Seilains, hust. Sofia Alatalo, molemmat Sawisaaren kylästä. Nimi esiintyy myös muodossa Seilonen mm. Pekka Toivasen kirjoittamassa Kuopion historiassa (osa2).
Toinen merkittävä sukunimi, joka liittyy Seilasenmäkeen on Ranin. Ilman näiden kahden miehen tuttavuutta ja yhteistyötä Seilasenmäkeä tämän nimisenä tuskin olisi syntynyt. Bengt Fagerlund kirjoittaa teoksessa Kuopion legendaariset kauppaneuvokset seuraavasti: ”Neljätoistavuotiaalla Kustaa Ranisella oli onni matkassa hänen odottaessaan Savonlinnan laivarannassa sinne etelästä ja pohjoisesta tulevia purjelotjia. Nuoren ja innokkaan satamapojan onni oli siinä, että eräänä päivänä laivasta asteli rannalle merkittävä kuopiolainen kauppias Otto Wilhelm Roering vaimonsa Maria Charlotta Gurstjeffin kanssa. Kauppiaspariskunta palasi häämatkaltaan Virosta ja matkalla oli hoidettu kauppa-asioita myös Viipurissa. Laivaa kiinnittäessä kauppias Roering huomasi tavallista terhakkaamman pojan, joka kenenkään pyytämättä sieppasi laiturille heitetyn köyden jo ilmasta kiinni ja pujotti sen tottuneesti laituripollariin. Tämä teki vaikutuksen kauppias Roeringiin. Tälläisen minä tarvitsisin kauppaliikkeeseen Kuopioon juoksupojaksi.” Poika kertoi olevansa Kustaa Raninen, Lassi Ranisen poika. Kauppias Roering pyysi poikaa tulemaan liikkeeseensä Kuopioon apulaiseksi. Vuosi tämän jälkeen Kustaa Raninen v. 1840 asteli jännittyneenä ja uteliaana kauppias Otto Roeringin kauppakartanoon. Tästä alkoi uskomaton menestystarina kaupan juoksupojasta kauppaneuvos Gustav Raniniksi, joka oli luomassa pohjan niin hyvin Kuopion kaupalle ja teollisuudelle.
Kuopio oli Kustaa Ranisen saapuessa kaupunkiin vielä pieni erämääkaupunki, vaikeasti kuljettavien taipaleitten muusta maailmasta erottama. Vaatimattomana kylänä kyhjötteli Savon uusi kaupunki Puijon varjossa. Talot, joista valtaosa oli käsityöläisten ja työläisten matalia majoja, olivat ahtautuneet rykelmään Vahtivuoren ja Kallaveden väliselle rinteelle.
Suomalaisen liikemiehen ura 1800-luvulla noudatti hyvin usein sääntöä: alettiin keräilykauppiaina ja siirryttiin vähittäiskauppiaiksi. Joidenkin kohdalla liiketoiminnan kasvaessa oli edessä kehittyminen tukkukauppiaiksi ja kaikkein menestyneimmät saattoivat ryhtyä teollisuuden harjoittajiksi. Tälläinen oli Gustav Raninin kehityskaari.
Omistaessaan sekä purje- että höyrylaivoja Ranin kävi vaihtokauppaa nimenomaan pohjoissavolaisten talonpoikien kanssa ja osti heidän tuotteitaan, joita vei muualle Suomeen ja ulkomaille. Toisaalta hän toi Itä-Suomen tarvikkeita rannikkokaupungeista ja ulkomailta.
Oluttehtailijaksi hän joutui sattumalta, sillä hän joutui ostamaan Kellgrenin kauppahuoneen panimon 1871. Suurena viljantuottajana hän sai isoimmat alennukset ulkomaisesta viljasta. G. Ranin oli sosaalista mieltä omaava kauppias, joka ammattinsa vuoksi osasi varautua myös pahojen päivien varalle. Nälkävuosina hän toimi Kuopion ”Joosefina” hankkien viljaa ja hätäaputöitä nälkäisten suurille joukoille. Ranin toimi siis kauppiaana, laivanvarustajana, tehtailijana, pankkimiehenä, myllytehtailijana. Koljonniemen myllyn rakennuksia on nähtävänä edelleen satamakadulla. (Oy Gust. Ranin 150-vuotta, Jouko Kauranne)
Lienee aika palata jälleen isoukkiini Robert Seilaseen ja tarinaan siitä miten hän laski perustan Seilasenmäelle. Vanhimmissa sukumme piirissä säilyneissä asiakirjoissa isoukkimme ammatiksi on merkitty merimies. Oletamme hänen toimineen merimiehenä G. Raninin laivoilla ja siten tutustuneen Raniniin. Vanhin tulevaa Seilasenmäkeä koskeva paperi on ote Kuopion kaupungin maistraatin pöytäkirjasta 18. marraskuuta 1843. Alue on ollut kaupungille kuuluvaa paaluttamatonta ja rakentamatonta maata, jonka herra ensimmäinen lääninmaamittari, kenttäkamreeri ja ritari Gustaf Thilén oli paaluttanut tonteiksi 127, 128, 129 ja 130 lll osassa Kuopion kaupunkia ja myytäväksi julkisella huutokaupalla. Tontti 128 myytiin herra varalääninkamreerille Carl Leopold Kepplerukselle hintaan neljäkymmentäyksi ruplaa viisikymmentä kopeekkaa hopeassa. Carl Leopold Kepplerus möi tontin 128 kauppias herra Gustaf Raninille 65 hopearuplan hinnasta 1857. Samainen tontti vaihtoi seuraavan kerran omistajaa toukokuussa 1868, jolloin Gust. Ranin möi tontin Robert Seilaselle. Tuo aika oli merkittävää aikaa niin Kuopion kuin Gustav Raninin elämässä. Elettiin suurten katovuosien 1867-68 ja nälänhädän aikaa. Katovuosien vanavedessä kylvivät kuolemaa kulkutaudit. Rouva Flora Ranin synnytti pojan toinen huhtikuuta. Kätilö tartutti synnytystä hoitaessaan lapsen äitiin lavataudin ja Flora Ranin kuoli 22. päivä huhtikuuta. Gustav Ranin koki kovan iskun ja masennuksen aika jatkui pitkään. Ranin perhe asui vielä silloin Snellmanin puiston luoteiskulmassa. Leskeksi jäätyään ja pahimmasta surusta toivuttuaan Ranin osti Koivumäen kartanon ja siihen kuuluvat tilat.
Gus. Ranin aloitti viinanpolton ja tislaamisen 1869. Ostettuaan poltto-oikeudet Ranin käynnisti laitteiston uusimisen. Jakelua varten hän sai luvan myydä paloviinaa siirtomaakauppias höökari Petter Moldakoffin talossa (myöh. Savolan kirjakauppa) kaupungintalon kupeella. Entinen merimies Robert Seilanen hyväksyttiin vastuulliseksi myyjäksi. Näin Raninin ja R. Seilasen tiet jälleen kohtasivat. R. Seilanen sai myös kuorma-ajuri oikeudet v. 1888 Kuopion kaupungissa. Ehkä hän toimi Raninin tavaran kuljettajana. Koljonniemen Raninin rannassa Robert Seilasella oli perimätiedon mukaan lautatarha.
Palovakuutuskirjojen liitteenä olevien tonttipiirrustusten avulla on ollut mahdollista seurata Kuopion kaupungin III kaupunginosassa sijaitsevien tonttien 128 ja 127 ja niihin rajoittuvien katujen kehitystä.
Ensimmäinen palovakuutuskirja, joka on säilynyt suvun arkistoissa, on vuodelta 1876. Tontti 128 sijaitsee Vanhan hautausmaan sivuitse kulkevan Kerrgatanin (Suokatu), tonttien 128 ja 127 välisen 24 kyynärää leveän nimeämättömän kadun (myöh. Mäkikatu), Kellgatanin (myöh. Hapelähteenkadun) välisellä alueella. Tontin vasenta reunaa vasten on peltomaata (myöh. Hatsalankatu). Kerrgatan on yksi niistä neljästä kadunnimestä, joka on säilynyt samana vanhasta asemakaavasta tähän päivään saakka. Tontille rakennetun talon piirrustukset ovat vuodelta 1879. Luultavasti tontilla on ollut jonkinlaisia rakennuksia jo sitä ennen.
Vuodelta 1889 on säilynyt palovakuutuskirja jossa katujen nimet ovat jo suomenkielisessä muodossa Suokatu, Savonlinnankatu (aiemmassa versiossa Nyslottsgatan), Hapelähteenkuja (aiemmassa versiosssa Surbrunnsgränd) ja tontin vasemmassa laidassa oleva alue on säilynyt viljelyksessä olevana peltomaana. Mielenkiintoa tässä palovakuutuskirjan asemapiirroksessa herättää Vanhan hautausaan reunan merkitty rakennus G, mikä selityksessä nimetään leikkaushuoneeksi. Voisiko olla mahdollista, että siinä olisi suoritettu ruumiinavauksia. Vuoden 1895 palovakuutuskirjasta ilmenee, että rakentaminen alueella on kovasti vilkastunut. Katujen nimet ovat säilyneet muodossa Suokatu, Savonlinnankatu, Hapelähteenkatu. Nuohoojamestari Mielikäiseltä 1879 ostamalleen puolikkaalle tontille 127 Robert Seilanen on rakennuttanut kaksi rakennusta. Hautausmaan puustostakin on maininta. Siinä kasvoi mäntyjä ja isompia lehtipuita.
Tuhatyhdeksänsataa luvulle siirryttäessä korttelissa ja sitä sivuavissa katujen nimissä nähdään muutoksia, jotka tuovat aluetta lähemmäksi tätä aikaa. Savonlinnan katu on saanut nykyisen nimensä Mäkikatu. Asemapiirroksen vasempaan laitaan on peltomaan kohdalle ilmestynyt Kenttäkatu (nykyinen Hatsalankatu ja sitä reunnustaa kasarmialue. Katujen nimien historia on kiinnostavaa. Suokadun Maljalahden puoleisessa päässä oleva alue on ollut suota aina nykyiseen Minna Canthin puistoon saakka, jopa ylemmäs. Sitä on täytetty mm. nälkävuosina hätäaputyövoimalla. Klällgatan, myöhemmin Surbrunnsgatan ja lopulta Häpelähteen katu on saanut nimensä nykyisen Puijonkadun kohdalla rautatien pohjoispolella olleen lähteen mukaan. Sen vesi havaittiin jo 1700-luvulla rautapitoiseksi ja lähteestä käytettiin nimeä Surbrunn. Hapelähteen käyttö oli vilkasta. Lähde varustettiin myös kaivohuoneella. Vesi oli maksullista ja varattomat saivat juoda vain papin tai pormestarin köyhäintodistuksen nojalla. Vuonna 1863 lähteen luo kaivettiin yleinen kaivo. Lähteen tiedetään kuivuneen vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä.
Nyslottsgatan, myöhemmin Savonlinnankatu ei ole löytynyt käyttämästäni aineistosta. Gustav Ranin oli Savonlinnasta kotoisin ja omisti maiti ko. alueella. Lieneekö asialla mitään yhteyttä jää arvailujen varaan.
Kenttäkatu muuttui myöhemmin Hatsalankaduksi. Vanhimpia Kuopion alueella esiintyviä nimiä olivat esim. Hatsoinen ja Koljonen. Kuopion historiassa puhutaan Hatsalan nummesta, joka sijaitsi myöhemmän kasarmialueen tienoilla. ”Hatsalan kangas oli siihen aikaan, 1873, asumaton, yhtä tasainen, kova, heikkoa nurmea kasvava hiekkakangas aukeama, joka alkoi silloisen (vanhan) hautausmaan takana olevan kahden kookkaan harvamäntyisen kallion takana, siis nykyisen palokunnan talon ja poliisilaitoksen läntiseltä reunamalta ja ulottuu Mustinlammen yläpuolella olevaan Asikaisen mökkiin. Melkein koko tämä ala rakennettiin (1881) täyteen kasarmeja, kun vuoden 1878 asevelvollisuuslaki astui voimaan.” (Kuopion historia os. 2) Tarkk´ ampujapataljoonan aikaisissa puurakennuksia on 1880-luvun alusta, osa Venäjän armeijan rakennuttamia tiilirakennuksia 1910-luvun puolivälistä
Elämää Seilasenmäellä
Isoukkini Robert Seilanen oli naimisissa Maria Serafia Seilasen (s. 1842) kanssa. Heillä oli viisi lasta:
- Robert Seilanen nuorempi, joka avioitui Honkilahdelta (lähellä Euraa) olevasta pitäjästä kotoisin olevan kanttorin tyttären Alma Lydia Grönlundin kanssa. Vaimo kuoli 36-vuotiaana ns. lentävään keuhkotautiin. Hän on haudattu Tyrvään kirkkomaahan. Pariskunnalla oli kolme lasta:
Sulo Seilanen (rautatievirkamies, joka avioitui Nanny Gustafssonin kanssa. Heillä ei ollut lapsia.
Aune Kaarina Seilanen (pääkassanhoitaja K.O.P:ssä. Naimaton
Irja Margareta Seilanen. Hän avioitui metsänhoitaja Eino Parkkisen kanssa. Hänestä tuli äitini. Pariskunta sai neljä lasta.
2. Wiljam Seilanen (rautatievirkamies) Naimaton. Kuoli tapaturmaisesti Kuopion asemalla.
3. Iida Maria Seilanen (siveyspoliisi ja aktiivinen järjestönainen) Siveyspoliisina Tampereella hän työskenteli nykyajan sosiaalityöntekijän tehtävissä poliisilaitoksella. Naimaton
4. Hanna Johanna Seilanen (perheenäiti). Avioitui, kauppias, maanviljelijä Oskar Mannisen kanssa. Saivat kolme lasta, joista yksi kuoli vauvana. Hanna ja Oskar Manninen hankkivat maanviljelystilan Kortejoelta. Kuolivat nuorina ns. lentävään keuhkotautiin.
5. Anni Sofia Seilanen (Savon Sanomissa kauppaneuvos Suhosen sihteerinä). Naimaton. Purki kihlauksena pystyäkseen hoitamaan veljensä Robertin kolmea puoliorpoa lasta ja sisarensa Hannan kahta täysorpoa lasta.
Seilasenmäen pihapiiri oli tyypillinen puutalokaupungin piha puutarhoineen ja viljelyksineen. Hautausmaan puoleisessa osassa pihaa kasvoi lehtipuita, suuri kuusi, hedelmäpuita kuten omena- ja kirsikkapuita sekä sireenejä. Anni ja Aune tätien erityisessä huolenpidossa olivat kukkaistutukset. Istutusten keskellä oli puutarhakalusteita ja päiväkahvit juotiin kesäisin aina ulkona.
Hatsalankatuun rajoittuva osa tontista oli viljeltyä, perunamaata ja keittiöpuutarhaa. Tontin reunustalle Iida Seilanen istutti äitini Irjan kanssa vaahteroita, joista jokunen taitaa olla vielä jäljellä.Hapelähteen katuun rajoittuvaan tontin osaan oli rakennettu ulkorakennus, jossa oli talli, läävä porsaille, liitereitä sekä maki. Tallia vuokrattiin markkinamiehille, sirkuksen herroille ym. Asuintaloa laajennettiin Mäkikadun suuntaisesti. Laajennusosassa oli keittiön ja kamarin asuntoja ja hellahuoneita. Näitä vuokrattiin perheen ulkopuolisille asukkaille. Äitini muisti asukkaista esim. leskirouva Frondeliuksen ja Perämäen runsaslapsisen perheen. Tontilla sijaitsi hyvävetinen kaivo ja erillinen kellarirakennus. Seilasilla oli laidunmaita Valkeisenlammen takana ns. Ukkokodin seutuvilla. R. Seilasen perunkirjoista ilmenee, että perhe omisti saunan ja saunakamarin Valkeisenlammen takana sekä riihen ja latoja, joiden sijainnista ei ole tarkkaa tietoa. Kesänviettopaikaksi hankittiin Hietaranta-niminen Tuppuraisen talon torppa Virtasalmen rannalta, jonne kuljettiin moottoriveneellä Kuopionlahden rannasta.
Robert Seilanen vanhemman kuoleman (v.1903) jälkeen tarmokas leski Maria Seilanen jatkoi talouden hoitoa. Ensimmäisenä hän joutui luopumaan omistuksesta puoleen tonttiin 127 kiinteistöineen. Ostajana oli filosofiankanditaatti Juho Mustakallio. Seilasen perilliset jatkoivat elämäänsä tontilla 128, joka säilyi kokonaisena vuoden 1950 alkuun. Viimeisinä talossa asuivat Anni Seilanen, joka eli 97-vuotiaaksi ja hänen Robert veljensä tytär Aune Seilanen, eli ns. Seilasen neidit. Keittiötä hallitsi apulainen Anna Gustaava Reinikainen sekä raidallinen Piltti kissa. Hanna Mannisen tytär Mirjam Manninen asui myös talossa sen myyntiin saakka.
Hatsalankadun puoleinen tontin puolikas myytiin siis 1950-luvun alussa ja tälle myydylle osalle rakennettiin vuosina 1952-53 As.Oy. Seilasenmäki. Talo on urakoitsija Pasasen ensimmäinen Kuopioon rakentamista aravataloista. Mäkikadun puoleinen osa tontista myytiin 1950-luvun lopulla ja talo siihen valmistui 1958. Tämän kirjoittaja muistaa lapsuudesta isovanhenpien kodin kauneuden ja entisajan levollisuuden. Jotain samaa voi aistia tänä päivänä Kuopion korttelimuseon pihapiirissä.
Mäkikatu 2-4:ään nousi myhemmin kaksi kerrostaloa. Mäkikatu kahdessa oli vanhenpieni eläkekoti, johon muutimme 1963. Samassa talossa asuivat Seilasen suvusta myös Hanna Mannisen (os. Seilanen) tytär Mirjam Manninen, tätini Aune Seilanen tätinsä Anni Seilasen kanssa ja Sulo Seilasen leski Nanny Seilanen. Seilasen suku poistui nimeään kantavalta mäeltä 1991 äitini Irjan kuoleman jälkeen perikunnan myydessä asunnon.
Kuvat Leena Rappin kotiarkisto.