Kirjoittaja Anna-Lisa Hallman 2007
ALKULAUSE
Lapsuuteni turvallinen koti Kuopiossa sijaitsi puistojen keskellä ensimmäisen kaupungin osan korttelissa 28. Sitä reunustivat kadut Piispankatu idässä, Brahenkatu etelässä, Kuninkaankatu lännessä sekä Aleksanterinkatu (nykyään Kuopionlahdenkatu) pohjoisessa. Piispanpuiston suuret puut, etenkin korkeat kuuset aivan meidän portin luona muistan vieläkin. Ortodoksinen kirkko puiston takana herätti uteliaisuuteni, mutta Lääninhallituksen valtavaan puistoon en uskaltanut pienenä mennä. ”Samuli” Kuopionlahden rannalla oli mieluisa paikka, jossa opin ensin laskemaan mäkeä ja sitten hiihtämään. Lienee ollut ”Samulin” ansiota, että mieluisin liikuntamuotoni on vieläkin hiihto. Naapurissa Kuninkaankadun puolella oli Hiekkalan talo. Muistan olleeni nuoren herra Hiekkalan kanssa retkellä Sorvarinkadun paraatirapussa. Raput olivat tosi korkeat, mutta onneksi kapeat. Tarjoilu käsitti mehua ja pullaa. Aleksanterinkadun toisella puolella oli vanha piispantalo, joka silloin toimi Kuopion naiskotiteollisuuskouluna.
HISTORAA
Korttelin vanhin rakennus, joka sijaitsi Aleksanterinkadun puolella, oli vuodelta 1885. Talon oli suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck ja sitä kutsuttiin Herckmanin kartanoksi omistajiensa mukaan. Talon oli rakennuttanut Kuopion ensimmäisen hiippakunnan sihteeri, varatuomari Karl August Herckman, hänen puolisonsa oli nimeltään Lydia. Kuninkaankadun varteen tuli vielä iso tuparakennus. Kuopion hiippakunnan muuttaessa Savonlinnaan oli tuomari Herckmanin luovuttava kauniista talostaan puutarhoineen. Asumukset ja kortteli 28:n yläosan osti Ivan Samoiloff (Venäjän kansalainen). Varakkaana miehenä hän lunasti myös korttelin etelänpuoleisen osan uusia rakennuksia varten. Kiinnekirja annettiin 27.8.1900 Kuopion 1. kaupunginosan korttelista N:o 28, josta puolet talonomistaja Ivan Samoiloffille. Vuosisadan alussa, vuosina 1904 ja 1906 rakennettiin rakennusmestari J. Kekäläisen suunnittelemat talot, ensin Piispankadulle, sitten Kuninkaankadulle.
Vuoden 1910 henkikirjat kertovat korttelin väestä seuraavaa: talonomistaja Ivan Samoiloffin perheeseen kuuluivat vaimo Ida, os.Hämäläinen, ja poika Johan synt. 1903. Vuonna 1910 korttelissa asui 41 henkeä, 11 miestä ja 30 naista. Virkamies-nimikkeellä oli 35 henkeä ja palvelijoita 9. Virkanaisia lienee ollut 24. Lääninhallituksessa taisi olla paljon naistyöpaikkoja? Puhtaaksi kirjoittajia, puhelujen välittäjiä. Opettajia naisista oli 3.
Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1920, rakennuksissa oli yhteensä 46 asukasta, joista 17 miestä ja 29 naista. Lapsia oli perheissä vähän, kaikkiaan 7. Virkamiehiä oli 22, joista naisia 14. Palvelijoiden määrä oli pudonnut kahdeksaan. Sensijaan oli tullut uusia ammattinimikkeitä, esim. konttoriapulaisia, työmestareita ja työnjohtajia, käskyläisiä yleisessä palveluksessa tahi yksityisissä laitoksissa. Virkamiehiin kuului: virkamiehiä, pensioninnauttijoita, kiinteistönomistajia, itsenäisiä elinkeinonharjoittajia, yhtiönjohtajia, isännöitsijöitä; koroilla-eläjiä. Talonomistajaksi ilmoitetaan Johan Samoiloffin omaiset Venäjällä. Talossa asui leski Anna Sofia Samoiloff tyttärensä Annan kanssa s.1896. Nyt alkoi myös metsänhoitajien ammattiryhmän tulo, peräti 3 perheen voimalla. Lisäksi oli lehtori, maisteri ja pari konttoristia perheineen. Kaiken kruunasi neiti Maria Juvonen, joka asui omassa yksiössään, vaatimattomana, miellyttävänä naisena vielä 1930-luvulla – keittäen maailman parasta mämmiä pääsiäiseksi! Rakentaminen jatkui vielä vuonna 1922. Silloin jatkettiin tuparakennusta etelään päin hieman leveämpänä kuin yläosa. Tämän talon ja vuonna 1906 rakennetun talon väliin jäi ”porttikonki”. Korttelin pihalla Brahenkadun (vanha nimi Väinönkatu) tuntumassa oli kaivo, joka oli muutettu rautaiseksi vesipostiksi. Sitä koeteltiin kielellä pakkasen purevuuden mittaamiseksi.
Metsäalaan kuuluvat firmat, Hackman & Co, Stockfors sekä Pohjois-Savon Uittoyhdistys ja Perkaus, ostivat koko korttelin taloineen ja muodostivat yhtiön ”Talo Osakeyhtiö Honka”. Vähitellen näiden firmojen henkilökunta valtasi melkein koko korttelin asunnot.
ASUKKAAT
Vuonna 1928 muutti metsänhoitaja Hugo Hukkinen vaimonsa Lailan ja tyttärensä Anna-Lisan kanssa Piispankadun taloon. (Postiosoite Piispankatu 2)
Isäni Hugo oli edellisenä vuonna saanut työn Hackmanin aluematsänhoitajana. Ensimmäisistä vuosista minulla ei ole kuin hajanisia mielikuvia. Vanhat valokuvat kertovat hiekkalaatikosta ja siellä viihtyneistä toisista lapsista. Veljeni Lasse (Lars Johan) syntyi vuonna 1928. Sisareni Kristina (lempinimeltään Tinttu) kasvatti perhettä vuonna 1930. Hänen syntymänsä muistankin automatkasta Hackmanin Fordilla pitkin Maaherrankatua Suokadun synnytyssairaalaan, siihen aikaan ”lapsenpäästölaitos”. Naapurissa asui samanikäinen poika Olli, metsänhoitaja Jussi ja Liisa Karttusen ainokainen. Hänellä oli ikioma Aune-hoitaja (myöhemmin kampaaja ammatiltaan ja sellisti Tauno Vartiaisen puoliso). Olli oli vaalea, kiharatukkainen kaveri. Olin mieluinen vieras aamuisin Karttusen keittiössä, sillä yksinäiselle lapselle ei maistunut puuro. Osasin innostaa Ollia ruokailussa ja päästiin pian hiekkalaatikolle, joka oli aivan Karttusen pihaoven vieressä. Piispankadun talo käsitti 2 viiden huoneen asuntoa. Perheellemme oli varattu ”pohjoispuoli” talosta, johon majoittui myös Hackmanin konttori. Rakennuksessa oli korkea kivijalka, jonka uumeniin mahtuivat kellarit ja liiterit.
Karttusen asuinkerroksen alla eteläpäädyssä oli 2 autotallia sekä verstas autonkuljettajille ja talonmiehelle. Asunnoissa vesi tuli hanoista ja viemärit toimivat. Lämmin vesi kuumennettiin keittiön hellan kautta. Toisin sanoen meillä oli kylpyhuone WC kotona. Puuliiterit olivat tärkeitä tiloja, sillä ilman kuivia halkoja ei isoja kaakeliuuneja saatu lämpimiksi. Sisäänkäynti kadulta eli ”paraatiovi” käsitti vain yhden ulkorapun, muut noustiin sisällä. Ovikellokin oli vasta ylhäällä. Pihanpuolen raput levittäytyivät kauas pihalle. Talvisaikaan se työllisti keittiöväen.
Iän karttuessa uskalsin hakea seuraa vähän kauempaa eli pihan Kuninkaankadun puolelta. Sieltä minulle ja perheellemme tuli läheiseksi talonmies Janne ja Hanna Hagmanin tytär Elina. Olimme tosikilttejä tyttöjä, jotka leikkivät nukeilla, hyppäsivät ruutua ja pelasivat pallokoulua. Talvisin teimme lumilinnoja koko lapsijoukon kanssa. Snellmanin koululla (Kirkkokadulla) olimme eri luokilla, mutta Puistokoululla samalla opettaja Helmi Karjalaisen luokalla.
Eteläinen talo Kuninkaankadulla (os. Kuninkaankatu 1) oli kaksikerroksinen. Lienee ollut kivitalo, tai ainakin rapattu. Eteläpäädyn alakertaa hallitsivat Uittoyhdistys ja Perkaus. Niiden konttoritilan ikkunoita oli Kuninkaankadulle, Brahenkadulle ja pihalle. Yläkertaan vievien ulkorappusten vierestä päästiin talonmiehen asuntoon (ikkuna kadulle) sekä neiti Maria Juvosen, (lasten ”Mari-täti”, Kallavesi henkilökalenterin tieto: palvelijatar s.1866 ) yksiöön (ikkunapihalle). Näissä ei aluksi ollut vesijohtoa eikä viemäriä.
Pihan ulkorakennuksessa oli hevostalli, ulkokäymälät ja aittoja. Kun uusi ulkorakennus 1930-luvun puolivälissä rakennettiin, siihen saatiin uusi talli talonmiehen hevoselle, vesivessat ja pyykkitupa sekä talonmiehen perheen aitta. Elinan kertoman mukaan hänen äitinsä kävi päivittäin onnellisena pesutuvassa, mikä olikin tärkeätä kaikille asukkaille, jotta vuorojärjestys toimisi hyvin. Vielä yksi parannus näihin pieniin alakerran asuntoihin tuli, kun niihin rakennettiin vessat ja viemärit. Elina kertoi, että viimeisen kesäremontin ajan hän asui vanhempiensa kanssa aitassa.
Toisen kerroksen eteläpäädyssä asui Hackmanin ”kasööri” Antero Leskisen perhe. Leskisen lasten, Aimon ja Raijan kanssa tulin tositutuksi vasta sota-aikana, sillä perhe muutti Hackmanin omistamaan Tyynelään Niuvan tien varteen. Uusi asunnon vuokraaja oli Saastamoisen konttoripäällikkö Armas Kaila. Kailalla oli 2 tytärtä, Anneli ja kanssani samanikäinen Eila. Tyttöjen äiti, Oili, oli minusta hyvin kaunis. Etenkin hänen ”kultaiset” hiuksensa ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Perhe oli asunut Saksassa ja tuonut sieltä mukanaan kauniita vaatteita ja tapoja. Konttoripäällikkö Kaila pääsi työstään klo16 , jolloin perhe söi ja isä Armas meni iltapäivälevolle. Täydellinen hiljaisuus vallitsi. Ystävyys Eilan kanssa kesti pitkään. 30-luvun puolivälissä Hackmanin konttori siirtyi asunnostamme Piispankadulta Kuninkaankadulle. Kun kadun ulko-oven portaat olivat sisällä, nousu toiseen kerrokseen oli mahtava. Muistan seuranneeni kassakaapin vientiä ylös. Köysien avulla kaappia hinattiin ja autonkuljettaja Kaarle Kustaa Kemppainen huusi: ”Hoori opp, hoori opp!”, muttei osallistunut työhön. Muistelen ihmetelleeni tapausta suuresti.
Kuninkaankadun talojen välissä oli ”porttikonki”, yhden auton ajettava. Siitä veivät portaat Uittoyhdistyksen autonkuljettaja Palle Långströmin, vaimonsa Aunen sekä tyttärensä Eijan ja poikansa asuntoon.
Lapsuuteni sopraano oli Agnes Arnkil. Hän huuteli lauluäänellään poikaansa ”Offii, Offfiii”. Offi oli metsänhoitaja Jarl Arnkilin nuorin poika Rolf, vanhemmat veljet Eirik ja Putte. Arnkilit muuttivat työn perässä Jyväskylän kautta Viipuriin. Tämä iso asunto sijaitsi ”porttikongin” pohjoispuolella olevassa talossa, johon pienemmästä asunnosta siirtyi Stockforsin konttoristi Idor Leppänen perheineen. Perheeseen kuuluivat äiti Aina Lyydia, tytär Salme ja pojat Lauri, Jaakko ja Risto. Jaakko oli samanikäinen kanssani ja Risto taas Lasse-veljen hyvä kaveri. Jaakon ja Riston ansiosta tuli tyttöjoukkoonkin säpinää.
Halkoliitereistä tuli rakennus-ja leikkipaikkoja. Päiväkirjani kertoo ”Yläpusulasta”, jossa Eilan kanssa olimme piilossa ”karttua” ja muita häiritsijöitä. Leppäsen entiseen asuntoon muuttivat merkonomi Taju, äiti Margit ja tytär Raili Mykkänen. Lähinnä Aleksanterinkatua Kuninkaankadulla asui Uittoyhdistys-Perkauksen konttoristi Antti Vilhelm Wasenius, jonka vaimo oli nimeltään Aino ja tytär Martva, lempinimeltään Summu. Tässä talossa, Arnkilien, myöhemmin Leppästen asunnon alla olivat Hackmanin autonkuljettajan Kustin ja vaimonsa Iidan huoneet. Muu osa talon alakerrasta oli varastoja ja liitereitä. Vanhin korttelin rakennuksista, yhden perheen tarpeisiin arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus oli koko ajan dipl.ins. Lennart von Fieandtin käytössä. Hän oli Taloyhtiö Honka Oy:n isännöitsijä, pelätty ”nurmenkomentaja”. Tämä nurmi oli talon edessä ollut ympyränurmi, keskellä lipputanko. Perheeseen kuuluivat vaimo Sigrid (Sissi) sekä lapset Karin, Birgit, Erik ja Maj-Lis. Karinin avioiduttua evl Tauno Eiroman kanssa nuori perhe jäi asumaan isoon taloon. Heille syntyi kaksi tytärtä vuosina 1932 ja 1933, Rita ja Ritva, lempinimiltään Tittu ja Ippa. Fieandtin perhe rakasti koiria, joita heillä oli aina. Ensimmäinen oli saksanpaimenkoira Rolle ja sitten foxterrieri Tom. En käynyt milloinkaan tuossa kauniissa talossa, jossa pihanpuolella oli avoin kuisti ja köynnökset koristeena.
Karttusen perheen muutettua Jyväskylään saimme naapureiksemme Sulamaan perheen, johon kuuluivat isä tuomari (myöhemmin laamanni) Eemeli Sulamaa vaimonsa ja aikuisten lastensa (tytär ja pojat Jukka ja Matti) kanssa. Lapsista se oli hyvin tylsää eikä tilanne parantunut seuraavienkaan asukkaiden ansiosta. Apteekkari Einar ja Hjördis Malmström olivat lapseton pariskunta, mutta heillä oli 2 venäläistä vinttikoiraa, joita saattoi ihailla.
Niillä paikoilla, missä taloja ei ollut kadun varressa, oli lankkuaita. Sen sisäpuolella oli turvallista leikkiä. Pyykinkuivauspaikalla Aleksanterin- ja Piispankatujen kulmassa saattoi vapaasti pelata pelejä. Talvisin sinne rakennettiin lumilinnat. Leveitä portteja (kaksoisportti ja kävelijöiden pikkuportti) oli 4, kaksi Aleksanterinkadulle, yhdet Piispan- ja Brahenkaduille. Lankkuaidoilla juokseminen oli poikien harrastus, tietysti kielletty. Brahenkadun aitajuoksu oli tosi vaativa, sillä Brahenkatu aleni Kuninkaankadulle päin ja näin aitaan tuli korkeita ”rappusia”. Muita yhteisiä leikkejä olivat ”puks sota” ja karttupiilosilla olo. Nimet juostiin kirjoihin Hukkisen keittiön ikkunan edessä oleviin suuriin tikkaisiin.
TALOJEN LÄMMITYS
Isot, korkeat huoneet tarvitsivat talvipakkasilla lämmitykseen paljon puuta. Metsäfirmoillla oli kyllin puutavaraa, mutta puuaines ei itsestään siirtynyt asuinhuoneissa oleviin uuneihin. Syyskesällä saapui metrisiä halkoja liiteteitten eteen, useimmiten hevoskuormassa. Ne kipattiin liiterin oven eteen, josta ne heiteltiin sisälle. Siellä ne pinottiin siten, että jäi sopivia rakoja raittiin ilman kierrolle. Tuuletusta saatiin kadun puolella olevista avonaisista kivijalan luukuista. Kuivat puut paloivat hyvin.
Metriset puut eivät sopineet uuneihin ja ne oli sahattava lyhemmiksi ja halottava kirveellä ohuemmiksi. Hackmanin työntekijöiden puut hoiti
Tyynelästä saapuva hevosmies August Hämäläinen, Kusti. Perheemme apulainen kantoi sitten puut sisään ja aloitti joka aamuisen uunien lämmityksen. Keittiössä oli hella, myös puilla lämmitettävä. Hellan sisällä olivat kupariputket, joissa kylmä vesi kiersi. Näin saatiin lämmintä vettä keittiöön astianpesuun, samoin kylpyhuoneeseen jokapäiväiseen käsien ja kasvojen pesuun. Ammekylpyä varten piti erikoisesti lämmittää keittiön hellaa. Joissakin kylpyhuoneissa oli kaminan tapainen uuni, jossa puut poltettiin ja vesi lämpesi.
Ystävättäreni Elina, talonmiehen tytär, kertoi minulle, kuinka hänen isänsä hoiti koko von Fieandtien ison talon puuhuollon. Talonmies Hagman vei jokaiseen huoneeseen uunin eteen valmiiksi pilkotut puut. Uuneja oli varmasti useita ja huoneet isoja sekä korkeita. Puita tarvittiin paljon. Talonmiehellä ja hänen hevosellaan oli talvisin muitakin tärkeitä töitä: lumien auraus teiltä. Katujen jalkakäytävät ja pihan autotiet aurattiin hevosella. Lumipenkat katujen varsilla olivat korkeat. Meillä lapsilla oli usein halu hiihtää siellä penkan päällä ja lasketella alas aina Samulin mäkikin samaan hintaan.
TYTTÖJEN PALLOPELEISTÄ
- Palloa hypiteltiin todella monella tavalla. Tavallisin on tietysti pallokoulu rappusilla. Pihan keittiön rapuista saattoi valita tilanteen mukaisen vaikeusasteen. Korkeimmat raput olivat Kailalle menevissä rapuissa. Siinä leikissä otettiin jo tyttölyseon luokat avuksi (9 luokkaa). Pallopelien vaikeusaste muodostui pallon koosta ja painosta.
- Polttopalloa pelattiin tietynkokoisen alueen ympärillä. Ulkopuolella oleva heitti pallolla sisäpuolella olevia. Sisäpuolen pelaaja, johon pallo osui, joutui polttajaksi.
- Seinää vasten pelattavat palloleikit: pallon palautus kädellä, käsillä, päällä ja rinnalla. Pallon heittäminen seinään selän takaa. Jalka ylös ja pallo polven alta seinään ja sitten ota ”koppi”.
Pihalla ja myös kadun jalkakäytävällä hypättiin ruutua eli pelattiin ”paraa”. Maahan piirrettiin kuvioita, joihin piti hypätä joko yhdellä jalalla tai välillä helpotukseksi kahdella. Litteä kivi heitettiin ruutuun (kiven piti osua aina järjestyksessä seuraavaan ruutuun), joka palatessa otettiin mukaan, yhdellä tai kahdella jalalla seisten. Tyttöjen leikkeihin kuuluivat myös hyppynarut. Jos oikein muistan, niin kaikkein eniten viihdytimme itseämme seuraavalla tavalla: kaksi tyttöä pyöritti pitkää narua ja siihen hypättiin peräkkäin. Ken siinä kompuroi, pääsi pyörittäjäksi.
LUMILINNAT
Jokatalvinen urakka oli lumilinnojen rakentaminen. Alkuvuosina saimme rakentaa linnamme keskelle pihaa. Kerran, sopivien säiden ansiosta linnamme oli niin suuri, että sinne saattoi aikuinenkin tulla. Äitini kysyi minulta illalla, kun tulin pihalta kotiin: ”Tapahtuiko siellä mitään erikoista?” ”Ei minusta. Meillä oli kynttilä mukana.” Se oli vastaukseni. Tosiasiassa joku talon asukkaista, vanha herra, oli käynyt tutkimassa lasten lumilinnaa ja se varmistettiin vanhempien taholta. Ilmeisesti keskipiha sai seuraavana kesänä uuden nurmikentän ja linnat rakennettiin sen jälkeen pyykinkuivauspaikan ja Hukkisten keittiöoven väliin. Lumilinnoja rakensivat pojat ja tytöt yhdessä. Muita yhteisiä leikkejä olivat piilosillaolo ja erikoisesti karttupiilosilla juoksu. Kun piha-alue oli suuri, saattoi kartulla olla työlästä nimien kirjoihin saaminen, kun pelaajat olivat kaukana eivätkä tulleet esille. Tämä oli myös aika äänekästä leikkiä, kun vihjeitä huudettiin viimeisille piilossa oleville.
PUUTARHA
Herckmanin perheellä 1800-luvun lopulla oli runsas kukkaistarha. Siitä on todisteena Victor Barsokevitschin valokuva vuodelta 1895. 40 vuotta myöhemmin saman talon edustalla oli myös istutuksia. Pyöreän, hyvin vihreän ruohoympyrän keskellä oli lipputanko ja neljä leikattua pensasta sen reunoilla.
Kevyt puuaita sekä taikinamarja pensasaita erottivat ruohokentän Kuninkaankadun puoleisesta talosta omaksi ryhmäksi. Toisella puolella pihaa pyykinkuivauspaikan luona oli marjapensaita. Koivuja kasvoi Piispankadun ja Aleksanterinkadun varrella lankkuaidan sisäpuolella. Koko suuren pihan tärkeimmät koristekasvit olivat sireenit. Niitä kasvoi neliönmuotoisen, talojen väliin jäävän nurmikentän laidoilla. Iso vaahtera hallitsi pyykkituparakennuksen itänurkkaa.
Vuodet ovat himmentäneet muistiani. Kaikissa korttelin asunnoissa en käynyt. Etenkin Kuninkaankadun ylärakennus jäi vieraaksi. Sen asukkaissa saattaa olla virheitä. Vaseniukset asuivat aivan Aleksanterinkadun varressa (ovi Kuninkaankadulta). Perheemme muutto karjalaisen iloiseen Viipuriin oli lapsesta jännittävää. Innolla pakattiin tavarat, hyvästeltiin ystävät. Nuorelle koululaiselle uusi koulu ja uudet luokkatoverit olivat kiinnostavia. Tosi ikävä ”Hongan pihalle” on syntynyt vasta nyt, kun muistikuvat ovat saaneet lennellä vapaasti lapsuuden turvallisissa muistoissa.
RUUTUKAAVAKORTTELIN RAKENNUKSET
Piispankadun talo käsitti kaksi huoneistoa. Kummassakin asunnossa oli 5 huonetta, keittiö ja kylpyhuone, jossa WC. Kylpyä varten vesi lämmitettiin keittiön hellassa olevien kylmävesiputkien kautta kuumaksi. Rakennuksessa oli korkea kivijalka. Asuntoihin oli kaksi sisäänkäyntiä: ”paraatiovi” kadulta ja keittiönovi pihanpuolelta. Piispankadulla oli vain yksi porras ulkona kadulla. Muut olivat suojassa talon sisäpuolella. Asuinkerroksen alla olivat kellarit ja puuliiterit. Eteläpäädyssä oli kaksi autotallia ja verstas autonkuljettajille ja talonmiehelle. Kuninkaankadun puolella oli kaksi taloa, joista etelänpuoleinen oli ainakin rapattu ja eteläosaltaan kaksikerroksinen. Ylemmän talon alakerroksessa, porttikongin vierssä oli yksi asunto alakerrassa. Talojen välissä oli yhden pienen auton levyinen portti, jota käytettiin ahkerasti.
Aleksanterinkadun varrella oli se talo, jossa kauppias itse oli asunut. Iso avokuisti avautui pihalle päin. Aleksanterin ja Piispankadun kulmassa oli pyykinkuivuupaikkana iso alue. Lankkuaita erotti pihan kaduista. Samoin oli aita Brahenkadun varrella. Alaspäin viettävä maasto Kuninkaankadulle päin aiheutti aitaan ”rappusia”. Pienet portit avautuivat Aleksanterin- ja Piispankaduille. Isoista kaksipuoleisesta porteista, jotka johtivat Aleksanterin-, Piispan- ja Brahenkaduille, päästettiin sisään tai ulos suuret kuljetukset. Muuten ne olivat aina lukittuina.
Kuninkaankadun 2-kerroksisessa talossa oli alhaalla, lähinnä Brahenkatua Uittoyhdistyksen konttori. Alhaalla asuivat myös talonmies Hagman vaimonsa ja tyttärensä Elinan (luokkatoverini) kanssa. Vanhalla Marilla oli yksiö, jonka ikkuna aukesi pihalle päin. Muu alaosa ajoportille saakka oli puuliiteriä. Yläkerroksessa oli 3 asuntoa. Jokaiseen asuntoon päästiin sisään korkeita rappuja pitkin. Raput olivat talon sisällä. Yksi ulko-ovista oli porttikongissa, kolme Kuninkaankadun puolella. Pihanpuolen raput tuntuivat isoilta ja korkeilta, sillä niiden vierestä, melkein alta päästiin talonmiehen ja Marin asuntoihin. Portin pohjoispuolella alhaalla oli autonkuljettajan asunto. Tämä talo oli lapsen mielestä pitkä enkä milloinkaan laskenut, kuinka monta asuntoa rakennuksessa oli. Oletettavasti 4.
Brahenkadun puolella piha-alueella oli ulkorakennus. 30-luvun alussa siellä oli talonmiehen hevostalli, ulkohuusi ja varastoja. Ehkä vuonna 1935 rakennettiin uusi rakennus, joka liitettiin kaupungin vesi-ja viemäräriverkostoon. Keskellä oli vesivessa, lähinnä talonmiehen perheelle ja vanhalle Marille . Naisväen suureksi iloksi saatiin pyykkitupa WC:n viereen.
ASUKKAAT
Taloyhtiön omistajien läheinen suhde metsään, sen hoitoon ja tuottoon määritteli perheiden toimeentulon. Piispankadun talossa asuivat Hukkiset ja Karttuset. Hukkisen perheeseen syntyi heti muutettuamme Lasse jo v.1928 ja Kristina (Tinttu) v.1930. Karttusella oli kanssani samanikäinen Olli-poika. Vaalea kiharatukkainen kavari, jolla oli aina hoitaja. Olin mieluinen vieras aamuisin Karttusen keittiössä, sillä yksinäiselle lapselle ei maistunut puuro. Osasin innostaa Ollia ruokailussa ja päästiin pian hiekkalaatikolle, joka oli aivan Karttusen keittiönoven luona. 30-luvun alussa kävivät myös v.Fieandtin tytöt Birgit ja Maj-Lis pihalla ja seurasivat pienten leikkejä. Kuninkaankadun puolella oli enemmän lapsia kavereiksi. Minulle ja meidän perheellemme tuli läheiseksi talonmies Janne Hagmanin tytär Elina. Olimme Puistokoulussa opettaja Helmi Karjalaisen luokalla. Uittoyhdistyksen konttorin yläpuolella asuivat ensin Hackmanin konttoristi Leskinen perheineen. 30-luvun loppupuolella konttoripäällikkö Armas Kaila, rouva Oili sekä tyttäret Anneli ja Eila, joista Eilasta tuli paras ystäväni Hagmanin perheen muutettua hevosen kera Haapaniemelle.